top of page
  • emmilavikka

Apinanpoikanen agilitykoiraksi?

Mankin pentuja on kyselty varsin paljon agilitykoiriksi. Moni uutta agilitykoiraa etsivä on ehkä nähnyt sosiaalisessa mediassa videoita Mankista, joka kiitää radalla pää viidentenä jalkana ja liitää ketterästi ja sulavasti hyppyjen yli, ja ihastuu Mankin vaivattomaan liikkumistapaan. En kuitenkaan kovin mielelläni haluaisi myydä Mankin ja Glenin pentuja agilitykoiriksi, ja ajattelin nyt kertoa hieman taustaa sille, miksi näin on.


Manki aloitti agilityn pentukurssilla, jota itse koulutin. Fiksuna ja helposti motivoitavana pentuna Manki oppi todella nopeasti putkeen hakeutumisen, etupalkalle irtoamisen, wrapit siivekkeen ympäri, erilaisten tehtävien tarjoamisen ja erottelun, erilaisilla alustoilla liikkumisen ja lähdössä odottamisen. Juoksukontaktit Manki aloitti ulkomaisen juoksukontaktigurun verkkokurssilla, ja oppiminen eteni todella nopeasti. Mankin peruskoulutus on tehty huolellisesti, Manki on käynyt useiden nimekkäiden kouluttajien treeneissä ja onhan Mankin ohjaaja Emmakin kisannut jo kahdella aiemmalla koirallaan agilityn 3-luokassa. Kun Mankin osaaminen kasvoi ja se pääsi tekemään lyhyitä ratapätkiä matalilla rimoilla, sen vauhti kasvoi välittömästi jokseenkin täyteen mittaansa, eli mitään sellaista "vauhti tulee varmuuden myötä" mentaliteettia ei todellakaan ollut havaittavissa. Manki on heittämällä nopein agilitykoira, jota olen itse 18 vuoden agilityurani aikana ohjannut. Vauhti ei ole kuitenkaan yksiselitteisesti hyvä juttu, vaikka kyse on lajista, jossa nopeus on olennainen osa menestystä. Mankin vauhtiin liittyvät ongelmat alkoivat ilmenemään heti, kun rimoja alettiin nostamaan maksikorkeuteen ja yksittäisten esteiden sijaan treenattiin rataa. Mankin mielestä juokseminen on parasta ja siisteintä kaikesta, ja sillä ei ole lainkaan luontaista halua koota laukkaansa tai jarruttaa käännöksiin, tai edes hakeutua esteille, mikäli se edellyttää jarruttamista tai laukan vaihtoa. Isona ja pitkälaukkaisena koirana se hyppää maksirimoilla erittäin pitkiä hyppyjä, ja sen vuoksi ajautuu todella kauas tuomarin tai kouluttajan suunnittelemilta linjoilta. Vaikka Mankille on opetettu suulliset suuntakäskyt ja tiukat käännökset, ratavauhdissa se suoraan sanottuna viis veisaa käskyistä. Mikään palkka ei ole Mankille riittävän arvokas verrattuna juoksemiseen, ja sen vuoksi käännösten ja jarruttamisen vahvistaminen on haastavaa. Putket on Mankin lempparieste agilityssa, ja sen todellakin huomaa. Manki ei osaa kovin hyvin lukea rataa, mutta putkia se bongaa erittäin kaukaa. Manki saattaa kesken radan bongata kentän toisesta päästä putken, ja se juoksee sinne, vaikka mikään osa ohjauksessa ei sinne osoittaisi ja ohjaaja huutaisi sille pää punaisena jotakin aivan muuta käskyä. Koska putkien juokseminen on sille äärimmäisen palkitsevaa, on omatoimisia putki-irtoamisia myös haastavaa kouluttaa pois. Manki ottaa voimakkaasti häiriötä ohjaajan liikkeestä, ja se haluaa mieluiten pysytellä kaukana ohjaajasta. Sille ei ole luontaista tulla ohjaajaa kohti, ja liikehäiriössä se purkaa erittäin herkästi esteiden lukitukset ja kiireessä mielummin juoksee ohi hypyistä kuin jää suorittamaan niitä. Nämä faktat tuntien on varsin helppo ymmärtää, miksi Manki kisaa agilityssa edelleen 1-luokassa ja suurin osa sen kisaradoista on hylättyjä ratoja. Manki on tavallaan hienoin, mutta samalla myös ehdottomasti haastavin agilitykoira, jota olen päässyt näkemään lähietäisyydeltä. En tiedä, saadaanko sitä ikinä reagoimaan ohjaukseen siinä määrin, että sen kanssa voisi haaveilla kisaamisesta 3-luokassa.


Toinen, oikeastaan vielä tärkeämpi näkökulma apina-agilityyn on turvallisuus. Agilityssa radat ovat muuttuneet viime vuosina aiempaa vauhdikkaammiksi ja virtaviivaisemmiksi, jolloin myös etenemät radalla kasvavat. Täydessä vauhdissa myös riski virhearvioinneille kasvaa. Manki on koira, joka on pelottavan itsevarma omasta kehostaan ja liikkumisestaan. Se todennäköisesti uskoo olevansa kuolematon, eikä sillä ole kovin vahvaa itsesuojeluvaistoa ainakaan tilanteissa, joihin liittyy juoksemista. Manki ei näe tarpeelliseksi suoristaa linjaa esim. puomille tullessaan, vaan se lähtee suorittamaan estettä täydellä vauhdilla, ja mikäli linja sattuu olemaan huono, se joutuu puomin päällä tekemään hätiköityjä viime hetken korjauksia ja hurjan näköisiä kamikaze-loikkia pysyäkseen tasapainossa. A-esteellä turvallisuusaspekti on johtanut siihen, että Manki ei ole alkuvuoden jälkeen kisannut lainkaan agilityradoilla. Mankille on opetettu A:lle juoksukontakti, eikä kontaktiin osuminen ole sille minkään asteinen ongelma, mutta sen sijaan A:n harjan ylitys on ollut iso haaste. Manki ei katso tarpeelliseksi jarruttaa tai koota laukkaansa harjan ylitystä varten, vaan se mielellään lentää harjalta suoraan kontaktille jättäen yhden laukan pois laskevalta pinnalta. Tällaiseen suoritukseen liittyy erittäin suuri riski selän yliojennukselle ja iliopsoas-lihasvammoille, sekä etupään vammoille koiran paiskautuessa ilmalennon jälkeen kovalle kontaktiesteelle tai pahimmillaan suoraan maahan esteen jälkeen ilmalennon venyessä liian pitkäksi. Manki on tehnyt treeneissä sen verran monta itsemurhaloikkaa A:lla, että se ei saa enää tehdä lainkaan A-estettä radalla ja sille ollaan tällä hetkellä opettamassa 2on2off pysähdystä A:n ylösmenokontaktille. Myöskään hypyillä Mankin liikkuminen ei ole erityisen riskitöntä. Manki ei tosiaankaan halua mielellään jarruttaa, eikä sen mielestä edes seinää tai aitaa päin juokseminen ole riittävä syy jarruttamiselle tai kokoamiselle. En siis ihmettelisi, vaikka se jonakin päivänä hyppäisi päin seinää. Mankin kanssa treenatessa ja kisatessa ohjaajalla on näin ollen erittäin suuri vastuu koiran turvallisuudesta, ja mikäli jokin kohta ei ole turvallinen, ohjaajan täytyy se etukäteen tunnistaa ja estää Mankia suorittamasta sellaista kohtaa radasta.


Tuleeko Mankin pennuista sitten samanlaisia kuin Mankista? Sitähän on tietysti etukäteen mahdoton sanoa. Jossain määrin liikkumistyyli kuitenkin vaikuttaa olevan perinnöllistä. Agilitypiireissä on muutamia bordercollie-uroksia, joiden jälkeläisiä kisaa paljon agilityssa ja jotka ovat periyttäneet melko voimakkaasti omaa liikkumistyyliään. Jo videota katsomalla saattaa joskus nähdä, minkä sukuinen koira on kyseessä. Myös oma narttuni Fisu ja sen sukulaiset omaavat tietynlaisen liikkumistyylin, joka on periytynyt varsin vahvasti: Fisu, sen sisko Isla, Fisun puolisisarukset isän puolelta ja Fisun pennut Hukka ja Lina liikkuvat kaikki hyvin samalla tavalla, ja niillä on agilitya ajatellen samat vahvuudet ja heikkoudet. Mankin sulho Glen ei harrasta lainkaan agilitya, joten sen agilityominaisuuksista en osaa sanoa mitään. Glen on kuitenkin varsin reilun kokoinen uros, joten pennuista tulee todennäköisesti keskikokoa suurempia bordercollieita. Suuri koko, pitkä laukka ja Mankin mahdollisesti periyttämä hurja liikkumistyyli aikaansaavat siis todennäköisesti pentuja, joilla tulee olemaan samankaltaisia haasteita agilityssa kuin Mankilla. Niin nopea ja hieno kuin Manki onkin agilityssa, näen suuren riskin siihen, että etenkin kokemattoman ohjaajan käsissä Mankin tyylinen agilitykoira on turhauttava ja vaikea treenattava, treenaamiseen liittyy huomattavia loukkaantumisriskejä eikä kisatuloksia todennäköisesti kannata kovin suurella jännityksellä odottaa. Mankin liikkumistyyli ja tapa käyttää kroppaansa sen sijaan eivät aiheuta vastaavia haasteita muissa lajeissa, tokossa ja pk-lajeissa Mankin juoksemishalu ja nopeus ovat vain eduksi eivätkä aiheuta turvallisuusriskejä. Tästä syystä tulen priorisoimaan kotivalinnoissa tavoitteellisia toko- ja pk-harrastajia. En sano, etteikö Mankin pentujen kanssa voisi harrastaa myös agilitya, mutta toivon, että pennunottajien pääasiallinen mielenkiinto ja kisatavoitteet kohdistuisivat johonkin toiseen lajiin. Olen itse kisannut agilityssa arvokisatasolla vuodesta 2011 lähtien ja edustanut Suomea kahdesti agilityn maajoukkueessa. Oman agilitykokemukseni perusteella en suosittelisi Mankin pentua tavoitteellista agilityharrastusta varten, ja jos etsisin itselleni nimenomaan agilitykoiraa, en ottaisi pentua Mankin ja Glenin pentueesta.


Mankin pentukyselijöistä vain harva on nähnyt sitä agilitytreeneissä tai -kisoissa, ja videoita, joissa Mankin agilityn haasteet näkyvät selvästi, ei kauheasti ole tallessa. Tässä kuitenkin muutama pätkä treeneistä parin vuoden takaa ja kisoista tältä vuodelta. Kuvaavinta ehkä on se, että voisin nähdä Mankin tekemässä jokaisen videolla näkyvistä virheistä uudestaan, jos sen kanssa menisi nyt treenaamaan nuo samat kohdat...




370 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comments


bottom of page