
Kuva (C) Emma Alve
Uutiset
Lauantai 25.11.2023
Zec ja Hanna kisasivat agilitya Hyvinkäällä: 1-luokan agilityradalta hienosti nolla ja 2. sija, ja Zecin toka LUVA! Myös hyppyradalla nolla oli lähellä, rimavitosella ja luokan nopeimmalla ajalla 2. sija. ​
​
Kuva (c) Mikko Marttinen / Kuvauksellista


9.11.2023 May luustokuvissa
May kävi viime viikon perjantaina luustokuvissa, ja Kennelliiton lausunnot valmistuivat tällä viikolle. Maylla on terveet B/B:n lonkat, 0/0 kyynärpäät ja selkä kaikin puolin terve, LTV0 VA0 SP0. Maylta kuvattiin myös olkapäät, mutta koska May osallistui meneillään olevaan olkaniveltutkimukseen, viralliset olkalausunnot valmistuvat vasta, kun tutkimuksen sokkoutus on purettu, eli todennäköisesti ensi keväänä.​
​
May on alkanut murrosiän kynnyksellä reagoimaan ääniin, ja aikuisiällä ääniarkuus on selvästi pahentunut. Mayta ei tulla käyttmään jalostukseen arkuuden vuoksi.
​
Kuva (c) Jenni Kaskela
3.11.2023 Desi 1v luustokuvissa
Italialaisneito Desi täytti viime viikolla 27.10. vuoden, ja sen kunniaksi pääsi heti tällä viikolla virallisiin luustokuviin. Desin luusto on välikuvattu terveeksi 6kk iässä, joten kovin suurella jännityksellä ei tarvinnut tällä kertaa tuloksia odottaa. Desi sai Kennelliitolta parhaat mahdolliset lausunnot kaikista tutkituista ruumiinosistaan: lonkat A/A​, kyynärpäät 0/0, olat terve/terve, selkä LTV0 VA0! Kyllä nyt kelpaa juosta ja treenata täyspainotteisesti pk-lajeja!
​
Desistä on kasvanut kaikin puolin erittäin kiva ja hieno neitokainen. Se on syksyn aikana treenannut erityisen ahkerasti pk-jälkeä, ja siinä se on osoittautunut varsin lahjakkaaksi. Desi on ohjaajansa Saaran ensimmäinen jälkikoira, mutta koska luontaiset ominaisuudet jäljelle tuntuvat olevan varsin hyvät, on Desi edennyt lajissa vauhdilla, ja alle 1v ikäisenä se ajaa jo kisamittaista metsäjälkeä ja ilmaisee kepit hyvällä asenteella. Ensi vuonna Desi pääsee toivottavasti korkkaamaan kisauransa pk-lajeissa :)
​
Kuva (c) IDA photos valokuvausopiskelijoiden workshopista Forssan ammatti-instituutista


Kuva (c) Heidi Ruuskanen
Manki on astutettu!
Manki aloitti juoksunsa hieman etuajassa 27.9., ja treffaili viime viikolla useampaan kertaan sulhastaan Gleniä. Astutus onnistui 6. ja 7.10., joten nyt jäämme jännityksellä odottamaan, saadaanko Savonlinnan reissulta tuliaisia. Mikäli kaikki menee suunnitelmien mukaan, pentujen pitäisi syntyä itsenäisyyspäivän tienoilla ja olla luovutusiässä tammikuun lopussa 2024.
​
Kuva (c) Heidi Ruuskanen
Lauantai 26.8.2023
Manki kilpaili ohjaajansa Emman kanssa Tampereella Pohjois-Hämeen kennelpiirin piirinmestaruuskisoissa tokon avoimessa luokassa. Mankille upea 1-tulos 310 pistettä, kunniapalkinto ja piirimestaruus-joukkuekisan voitto! Hurjasti onnea Emma ja Manki!
Kuva (c) Sporttirakki


Kuva (c) Riemukauppa
Sunnuntai 30.7.2023
Zec ja ohjaajansa Hanna starttasivat tänään ensimmäistä kertaa 1-luokan agilityradoilla. Hyppäreillä Zec on kisannut jo muutamia startteja, mutta nyt myös kontaktit on saatu kisakuntoon. Zec teki heti ensimmäiseltä agilityradaltaan hienon nollan, sai ensimmäisen LUVAn ja sijoittui kolmanneksi! Onnea Hanna ja Zec!
​
Kuva (c) Maarit Karhu-Teiskonen / Riemukauppa
​
20.-23.7. Agilityn European Open
Hukka kilpaili viime viikolla ensimmäisissä kansainvälisissä arvokisoissaan, kun osallistuimme Tanskassa järjestettäviin agilityn European Open kilpailuihin. Hukka kilpaili EO-kisoissa yhteensä neljä rataa, tuloksina HYL molemmilta joukkueradoilta, yksilöradoilta nolla ja HYL. Hukan nollaradalle sattui yksi ylimääräinen pyörähdys, joka söi aikaa sen verran, että finaaliin emme päässeet. Mahtavaa oli kuitenkin huomata, että onnistuessaan Hukka pärjäisi kyllä vauhdissa maailman kovatasoisimmassakin seurassa ja mikään radoista ei tuntunut liian vaikealta meille. Agilityssa onnistumisen ja epäonnistumisen raja on hyvin häilyvä, ja tällä kertaa täysosumat jäivät vielä odottamaan seuraavaa tilaisuutta! Hukka osoittautui kaikin puolin ihanan helpoksi ja mutkattomaksi reissukaveriksi, joka ei stressaa mitään ja käyttäytyy kaikin puolin erittäin mallikkaasti.
​
Kuva (c) Jukka Pätynen / Koirakuvat.fi


Sunnuntai 16.7.2023 Toko-SM
Tänä viikonloppuna kisattiin Helsingissä tokon SM-kisat, ja menossa mukana For Example tiimistä olivat sijoitusnartut Manki ja Zec avoimessa luokassa, ja itse kisasin Hukan kanssa voittajaluokassa. ​Lisäksi Mankin tuleva poikaystävä Lantstället's Glen kilpaili EVL:ssä.
​
Lauantaina Hukka onnistui tekemään ehjän ja siistin suorituksen ilman isompia liikevirheitä. Pisteitä 297,75 eli 1-tulos, ja uuden sääntömuutoksen myötä Hukasta tuli nyt Suomen Tottelevaisuusvalio! Hukka myös voitti voittajaluokan ja yhdessä taitavien joukkuekavereidensa kanssa tienasi Tamskin joukkueelle tokon joukkue-SM kultaa!
​
Sunnuntaina Mankilla oli huonoa tuuria matkassa, kun sitä pisti jokin hyönteinen heti ensimmäisen kehän alussa, eikä apinaraukka pystynyt tekemään oman tasoistansa suoritusta. Kahdella nollalla 216 pistettä eli 3-tulos. Zec sen sijaan teki vauhdikkaan ja ehjän suorituksen, hienosti 1-tulos 278 pistettä! Glen teki molempina päivinä hienosti 1-tulokset ja sijoittui yhteistuloksissa 11. sijalle!
​
Kuvat (c) Liisa Harvela

Torstai 22.6.2023
Desiltä otettiin jo pari kuukautta sitten kimppatreenien yhteydessä näyte MyDogDNA geenitestiä varten, ja vihdoin ja viimein mutkien kautta tulokset valmistuivat. Desi on EAOD ja IGS kantaja, kuten myös emänsä.
​
Nyt 8 kuukauden ikäinen Desi on toistaiseksi vaikuttanut kaikin puolin hurjan kivalta ja lupaavalta pennulta. Se on aloitellut treenejään pk-lajeissa ja käynyt muutaman kerran myös katsomassa lampaita. Se on reipas ja hyvähermoinen, ei ole säikkynyt toistaiseksi ääniä tai uusia tilanteita ja sopii omistajansa Saaran käteen erinomaisesti. Melkoinen kultakimpale, vaikka onkin hankittu melkein kuin sika säkissä.

kuva (C) IDA photos

kuva (C) Emmi Lavikka
maanantai 29.5.2023
Manki kävi reilu viikko sitten hammashoidossa murtuneen kulmahampaan pinnoituksessa ja samassa yhteydessä siltä otettiin viralliset selkäkuvat spondyloosin varalta. Selkäkuvat näyttivät siisteiltä myös Kennelliiton eläinlääkäreiden mielestä ja Manki sai lausunnon SP0. Viime perjantaina Manki kävi puolestaan virallisessa silmätarkastuksessa ja gonioskopia-tutkimuksessa. Mankin silmät ovat kaikin puolin terveet ja näin ollen pentuesuunnitelmat päästään lyömään lukkoon!
​
Tiistai 23.5.2023
Viime viikonloppuna kilpailtiin agilityn maajoukkuekarsinnoissa Vantaalla. Osallistuimme Hukan kanssa kaikille viidelle radalle, joista tuloksina 2x HYL ja 3x 0-rata, kaikilla sijoitus 2. ​Yhteistuloksissa Hukka sijoittui maxien karsintakilpailun toiselle sijalle ja on näin ollen valittu edustamaan Suomea agilityn EO-, PM- ja MM-kilpailuihin!
​
Kuva (c) Jukka Pätynen/Koirakuvat
​

kuva (C) Jukka Pätynen

kuva (C) Emmi Lavikka
Sunnuntai 14.5.2023
Fisu on päässyt vihdoin jatkamaan rallytokouraansa avoimessa luokassa hienolla menestyksellä: viime viikonloppuna kisasimme rallytokoa lauantaina Tampereella ja sunnuntaina Lohjalla. Lauantain kisassa pientä säätöä hypyllä ja 93 pistettä, sunnuntain kisasta täydet 100 pistettä ja luokkavoitto. Tänään Fisu kisasi vielä kolmannen kerran avossa, jälleen täydellinen suoritus, 100 pistettä ja voitto, ja koulari RTK2. Tästä eteenpäin Fisu kilpailee siis voittajaluokassa!
​
​
Myös Hukan kanssa olemme päässeet nauttimaan onnistumisista. Viime torstaina kisasimme Kirkkonummella iltakisoissa agilitya, kotiintuomisina yksi nolla ja 2. sija. Eilen Hukka teki sitten Ojangossa uransa ensimmäisen triplanollan voittaen kaikki kolme rataa! Näin ollen Hukalla on nyt agilityn SM-nollat kasassa!
​
Torstai 20.4.2023
Pieni italiaano Desi täyttää ensi viikolla 6 kuukautta ja kävi sen kunniaksi Yliopistollisessa eläinsairaalassa luuston välikuvissa. Desi toimi juuri käynnistymässä olevan olkakuvaustutkimuksen pilotti-potilaana, ja sen vuoksi sen olkapäät kuvattiin kolmesta eri suunnasta. Suureksi iloksemme kaikissa kuvakulmissa olkanivelet näyttivät siisteiltä eikä osteokondroosiin viittaavia löydöksiä havaittu! Olkapäiden lisäksi Desiltä kuvattiin lonkat, ja myös ne näyttivät terveiltä. Mikä helpotus!
​
​


Sunnuntai 19.3.2023
Manki ja Emma kilpailivat eilen agilityuransa toisissa virallisissa kilpailuissa Tamskilla, nyt ensimmäistä kertaa hyppyratojen lisäksi myös agiradoilla. Agilityratojen korkkaus sujui hienosti, kaikki kontaktiesteet Manki suoritti erinomaisilla osumilla ja päivän viimeiseltä agiradalta Mankille varsin suvereeni 0-voitto ja ensimmäinen LUVA! Onnea Emma ja Manki <3
​
Kuva (C) Maiju Livio
​
Sunnuntai 5.3.2023
Zec kilpaili tänään ensimmäistä kertaa tokon AVO-luokassa Lohjalla - 276 pistettä ja 1-tulos sekä 3. sija liikkeestä istumisen nollasta huolimatta! Paljon onnea Hanna ja Zec, tervemenoa voittajaluokkaan!
​
​
Kuva (c) Maiju Livio


Lauantai 4.3.2023
Viime viikon sunnuntaina 26.2. kävimme ystäväni Shantin tilalla Lopella paimennustreeneissä Mankin, Zecin ja Desin kanssa. Manki ja Zec ovat paimentaneet aiemminkin ja pääsivät jatkamaan omia treenejään siitä, mihin olivat viimeksi jääneet. 4kk ikäinen pikku italiaano Desi puolestaan näki lampaat nyt aivan ensimmäistä kertaa. Aluksi mörköiän saavuttanutta Desiä hirvitti lampaat, ja se ei nähnyt mitään tarvetta lähestyä lampaita, etenkään kun laitumella oli ihania herkkuja (lampaankakkaa) tarjolla ja mukavia ihmisiä joilta hakea huomiota. Pienen hetken jälkeen paimennusvietti kuitenkin heräsi ja Desi kiinnostui lampaista, ja alkoi kiertämään laumaa.
​
Kiitos ihanista kuvista Maiju Livio!

Kuvat (c)Maiju Livio
Torstai 2.3.2023
Lauantaina 25.2. kilpailtiin Ojangossa Vantaalla kauden ensimmäiset agilityn arvokisat, eli maajoukkuekarsintojen ensimmäinen osakilpailu. Hukalle päivän ensimmäiseltä radalta nolla, sijoitus 2./83 ja SERT-H! Koska tämä oli Hukan kolmas hyppyserti, Hukasta tuli samalla Suomen Hyppyvalio! Yhteistuloksissa Hukka sijoittui 54,03 pisteellä sijalle 6./90.


Maanantai 6.2.2023
For Example-nettisivut, Facebook-sivu ja Insta-tili on vihdoin julkaistu! Tervetuloa ja antoisia lukuhetkiä!