top of page
  • emmilavikka

Apinanpoikasten maailmanvalloitus

Apinalasten viimeiseen yhteiseen viikkoon kuului paljon hauskoja uusia kokemuksia. Keskiviikkona päivällä kävimme pentulauman kanssa metsäretkellä yhdessä aikuisten koirien kanssa. Fisu ja Hukka ovat erinomaisia malliesimerkkejä pennuille lenkkikäytöksen suhteen. Ne eivät juokse tai riehu keskenään, vaan jolkottelevat edellä rauhallisesti. Ne eivät myöskään kiinnitä huomiota pentuihin ja komentavat napakasti, jos pennut yrittävät kiusata niitä. Kimppalenkki sujui siis oikein hyvin, koko lauma liikkui eteenpäin, kukaan ei jäänyt jälkeen tai yrittänyt harhautua tieltä tai polulta.


Keskiviikkona illalla pennut pääsivät kuokkimaan Hukan ja Fisun maneesitreeneihin. Pennut lähtivät uteliaina tutkimaan uutta ympäristöä ja moikkailivat reippaasti treenikavereita. Myös hevosenkakkaa maisteltiin innokkaasti, onneksi näillä pennuilla ei ole mdr1-mutaatiota eikä siten riskiä sairastua hevosten matolääkkeistä.


Torstaina meillä kävi viimeiset pennunkatsojat, ja pennut saivat myös ensimmäisen rokotuksen. Rokotukseen eivät kyllä pahemmin kukaan reagoineet, sen verran paljon on näitä pentuja käsitelty, että tälläinen pikkujuttu ei tuntunut missään. Hulinaa ja härdelliä oli siinä määrin paljon, että viimeinen yö yhdessä sujui paremmin kuin muut tällä viikolla, pennut nukkuivat melkein 9 tuntia keskeytyksettä.


Perjantaina heti aamusta ensimmäiset pikkuapinat lähtivät omiin koteihinsa. Tamariini lähti Jyväskylään uuden omistajansa Ninjan sekä Kerttu-kelpien luokse, ja tottelee jatkossa nimeä Reivi. Gorilla lähti Susanin ja Henrin luokse Jokelaan. Gorillalla on uudessa kodissa kavereinaan Noomi- ja Tuisku-bortsut. Gorillan kutsumanimi on vielä mietinnässä. Gibboni lähti Helsinkiin Liisan luokse, ja sen nimeksi tuli Citrus. Oranki muutti Rovaniemelle Nean ja Jana-bortsun luokse, ja on kutsumanimeltään Kaski. Simpanssi ja Marakatti lähtivät perjantaina iltapäivällä. Molemmat jäivät ihan tähän lähelle, Simpanssi Kangasalle ja Marakatti Tampereelle. Simpanssi muutti ystäväni ja treenikaverini Heidin luokse, ja sen nimeksi tuli Fenton. Simpanssin laumaan kuuluvat myös Lee-bortsu ja Ray-japaninpystykorva. Marakatti muutti Roosan ja Iines-collien luokse ja on jatkossa nimeltään Juku. Maki ja Bonobo saivat viettää vielä viimeisen illan ja yön yhdessä, ja Bonobo lähti tänään aamulla Lotan matkaan. Bonobon nimeksi tuli Kuura, ja se asustaa Ylöjärvellä Huima- ja Ilo-bortsujen kanssa.


Apinatalo on nyt siis tyhjentynyt ja jäljelle jäi ainoastaan yksi pikkuinen apina, Maki. Makin nimeksi tulee Muikku, ja sen kanssa olisi tarkoitus opiskella ainakin tokojuttuja ja aksaa. Ennen kaikkea toivon meille kuitenkin sujuvaa arkea ja tervettä harrastuskoiran elämää.





Nyt on apinatalo siivottu ja pentuaitaus pellettilaatikkoineen purettu ja pakattu autotalliin. Tällä erää pentublogi siis hiljenee ja jää odottamaan seuraavaa For Example -pentuetta!

76 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

7 viikkoa

bottom of page