top of page

Pikkukalat 2 viikkoa

emmilavikka

Pennuilla tuli tänään toinen viikko täyteen elämää ulkomaailmassa. Kaikilla pennuilla on nyt silmät auki, Kiiski aukaisi omansa ensimmäisenä 12vrk iässä, Mustekala ja Salakka eilen eli 13vrk iässä, ja Hai ja Piraija tänään 14vrk iässä. Pennut ovat kehittyneet motorisesti tosi paljon nyt, kun maailma avartuu näköaistin avulla, kaikki osaavat jo ottaa muutamia kävelyaskeleita ja ensimmäiset painileikit pentulaatikossa on jo nähty. Pennut ovat myös oppineet muita tärkeitä elämän taitoja, kuten kakkaamaan omin avuin :D


Pennut kasvavat tasaisesti ja maitoa vaikuttaa tulevan hyvin. Kaikki paitsi Mustekala ovat jo tuplanneet syntymäpainonsa. Nämä ovat ekat pentuni, joiden naamat ja tassut värjäytyvät oranssin sävyisiksi maidosta, eli ilmeisesti maitoa roiskuu vähän muuallekin kuin pentujen suuhun. Mitään kovin isoja nämä eivät kuitenkaan ole, selvästi pienempiä kuin Fisun pennut samassa iässä, enemmän samaa kokoluokkaa Mankin pentujen kanssa.


Trendi on päässyt nyt jo enemmän palaamaan normaaliin elämään. Se on ollut mukana normaalin pituisilla lenkeillä, ja on treenaillut vähän tokoa ja jumppajuttuja meidän pihalla.


Painot 14vrk

Hai 965g (440g)

Piraija 860g (385g)

Mustekala 845g (435g)

Kiiski 890g (400g)

Salakka 830g (410g)


Hai 2 viikkoa


Piraija 2 viikkoa


Mustekala 2 viikkoa


Kiiski 2 viikkoa


Salakka 2 viikkoa

67 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Pentuja tulossa!

Comments


  • Facebook
  • YouTube
  • Instagram

© 2023 by kennel For Example. Powered and secured by Wix

bottom of page