top of page

Viisiviikkoiset pikkuapinat

emmilavikka

Pennut täyttivät eilen jo viisi viikkoa! Aika tuntuu kuluvan siivillä, kahden viikon päästä ne ovat jo luovutusikäisiä... Pennut saivat eilen toisen annoksensa matolääkettä, ja myös Mankille aloitin jälleen Axilur-kuurin. Kaikki pennut ovat siinä määrin ahneita, että ottivat matolääkkeen vapaaehtoisesti pienen juustosiivun mukana sen kummempia ihmettelemättä.


Pentujen painot 5 viikon iässä


Gorilla 2,92 kg

Gibboni 2,43 kg

Bonobo 2,78 kg

Simpanssi 2,89 kg

Marakatti 2,93 kg

Maki 2,69 kg

Oranki 2,83 kg

Tamariini 2,9 kg


Pennut ovat tällä viikolla päässeet ensimmäistä kertaa pihalle. Ihan ensimmäinen ulkoilu tehtiin maanantaina, nosteltiin pennunkatsojien kanssa kimpassa pennut hetkeksi pihalle ihmettelemään, ja Manki tuli pentujen tueksi mukaan. Pennut ymmärrettävästi olivat hyvin ihmeissään uudesta ympäristöstä ja kylmyydestä, tärisivät ja vinkuivat. Odotin, että ensimmäisellä ulkoilulla ne hakeutuisivat kasaan hytisemään ja vikisemään. Odotusten vastaisesti kaikki kuitenkin uskalsivat lähteä tutkimaan ympäristöä. Tokalla ulkoilulla tiistaina pennut saivat päiväruokansa pihalla, ja tänään kokeiltiin ensimmäistä kertaa mennä kodinhoitohuoneen ovesta omin jaloin pihalle. Pennut liikkuvat koko ajan reippaammin pihalla, nyt ne uskaltavat jo ottaa haltuunsa koko kolatun piha-alueen. Ulkoilun jälkeen pennut ottavat aina kunnon päiväunet.


Kaikki pennut ovat päässeet nyt omalla vuorollaan myös seikkailemaan olohuoneen ja keittiön puolelle yksinään, ilman sisarusten tukea. Kaikki ovat uskaltaneet lähteä tutkimaan paikkoja, kukin omalle temperamentilleen sopivalla tavalla. Kaikista rohkein on tähän mennessä ollut pörröinen Marakatti, joka juoksi pää viidentenä jalkana rallia olohuoneesta keittiöön, eikä sitä ihmetyttänyt yhtään mikään. Luonteenpiirteitä olen yrittänyt tarkkailla ja painaa mieleen, mutta tuntuu, että pennut muuttuvat nyt niin vauhdilla, etten osaa oikein sanoa niistä vielä mitään varmaa. Yhtenä päivänä joku vaikuttaa vilkkaimmalta, toisena päivänä rauhalliselta. Välillä joku on erityisen innostunut ihmisistä, välillä puolestaan puuhailee mielummin yksinään. Vain muutamia selkeästi toistuvia eroja olen huomannut: Gibboni on edelleen kiltein ja rauhallisin, Bonobo pahin kiusanhenki sisaruksilleen. Simpanssi on sotkupentu joka ei vaivaudu vessaan tarpeilleen, Marakatti puolestaan vessamestari joka tekee aikalailla 100% tarpeistaan vessaan. Gorilla hakeutuu omaan rauhaansa nukkumaan vaikka hereillä ollessaan on hyvinkin sosiaalisen oloinen. Maki ja Tamariini ovat vilkkaita ja täpäköitä menijöitä, jotka pistävät kyllä äänekkäästi kampoihin veljilleen rähinöissä. Oranki-possu on edelleen nälkäisin ja paksuin, Tamariini ja Gorilla hyvinä kakkosina.






Kuvat (c) Susan Hallanoro

 
 
 

Comments


  • Facebook
  • YouTube
  • Instagram

© 2023 by kennel For Example. Powered and secured by Wix

bottom of page