Pentukuumeen nostatusta

Mankin odotetun juoksun alkuun on vielä reilu kuukausi, mutta pentukuume alkaa yhdellä jos toisellakin jo kohoamaan. Selasin vanhoja pentukuvia ja -videoita tulevan pentueen vanhemmista. Jos pennut tulevat yhtään vanhempiinsa, luvassa on mielettömän makeita lapsikoiria! Odotan jo todella innolla ensi talvea ja pentutreenejä oman apinanpoikaseni kanssa.

Manki on ollut alusta asti erittäin taitava kropan käyttäjä ja sen liikkuminen on ollut ihanan kevyttä ja ketterää. Manki oppi pentuna erittäin nopeasti tarjoamaan, ja älykkäänä koirana se myös hoksasi jo muutamasta toistosta, mitä milloinkin halutaan. Manki on leikkinyt hyvin alusta asti ja vaikka se tykkää rallatella lelun kanssa, se myös tuo sitä mielellään ohjaajalle revittäväksi.

Manki oli supersöpö pentu isojen tassujensa ja hullunkuristen korviensa kanssa. Se oli iso jo Suomeen tullessaan 8 viikon ikäisenä, ja melkein heti se kasvatti kilometrin mittaiset jalat. Nopeimman kasvun aikana 4-5 kuukauden iässä Manki näytti lähinnä hämähäkiltä. Muut ruumiinosat kasvoivat onneksi sitten vähän viiveellä, arviolta vuoden ikäisenä Manki alkoi näyttää taas sopusuhtaiselta :D

Glen tuli Suomeen vasta noin 10 viikon ikäisenä, eikä sen pentuajasta ole valitettavasti kovin montaa hyvää videota tallessa. Kuvia onneksi löytyy! Ja miten sievä pentu se onkaan ollut! Glen oli rakenteeltaan selvästi pitkäkoipista Mankia jämäkämpi, ja korvatkin löysivät tiensä ylös melko nuorena :)

Mankin kuvat (c) Emma Alve, Glenin kuvat (c) Heidi Ruuskanen

Ajatuksia urosvalinnasta

Koska pentusuunnitelmien käytännön toteutukseen on vielä aikaa, ajattelin kirjoittaa blogiin ensin ajatuksia Mankin urosvalinnasta.

Mankille urosta etsiessäni minulla oli muutama välttämätön kriteeri, joista en voi joustaa, ja lisäksi useita vähämerkityksellisempiä, mutta silti huomionarvoisia kriteereitä. Tärkeimmät vaatimukset urokselle liittyvät Mankin huonoihin puoliin, joita en halua vahvistaa. Ykköskriteerinä oli sosiaalinen ja avoin luonne, sillä Manki on aavistuksen epävarma joidenkin vieraiden ihmisten kanssa, ja myös sen sisaruksissa on jonkin verran epävarmuutta. Toinen tärkeä kriteeri oli uroksen suvun OC-tilanne, sillä Mankin täyssiskolla on todettu toisessa olkanivelessä OC, enkä halua ottaa turhia riskejä tämän sairauden suhteen. Tavoitteenani oli siis löytää uros, jonka olkapäät on kuvattu terveiksi mielellään myös kasvuiässä, ja jonka pentuesisaruksissa ei olisi OC-sairaita. Kolmas ehdoton kriteeri oli geenitestitulos EAOD:n osalta, sillä Manki on testattu kantajaksi, enkä halua missään nimessä yhdistää sitä toiseen kantajaan. Uroksen piti siis olla geenitestattu EAOD:n osalta terveeksi. Neljäs kriteeri, josta en halunnut joustaa, oli Mankin suvussa esiintyvät matador-urokset, joita en halua kerrata pentueen sukutaulussa. Tavoitteena oli siis löytää uros, jolla ei ole sukutaulussa ainakaan ihan lähellä Llangwm Capia, Bobby Dalzielin Joeta, Tanhill Gleniä, Derwen Dougia, Ross Gamesin Royta eikä Dewi Tweediä.

Muita mainitsemisen arvoisia kriteereitä urokselle olivat käyttöominaisuudet, muu terveys, rauhallinen luonne, hyvä rakenne ja pieni koko. Toiveenani oli löytää uros, joka harrastaisi itse vähintäänkin jotain koiraurheilulajia, jotta saisin tietoa sen harrastusominaisuuksista, ja joka olisi osoittanut hyviä ominaisuuksia myös paimennusta ajatellen. Terveystulokset ja suvun terveys vaikuttivat myös olennaisesti siihen, millaisia uroksia ylipäätään pidin potentiaalisina vaihtoehtoina. En halua ottaa suuria riskejä epilepsian, autoimmuunisairauksien tai spondyloosin suhteen, joten osa mahdollisista urosehdokkaista karsiutui jo näillä perusteilla. Koska Manki on varsin vilkas, toivoin löytäväni hieman sitä rauhallisemman ja tasaisemman uroksen. Mankilla on varsin niukat etukulmaukset, joten pyrin etsimään uroksen, joka olisi edestä paremman rakenteinen kuin Manki. Lisäksi toiveenani oli löytää hieman keskikokoa pienempi uros, sillä Manki on suurehko narttu ja sen täysveljet ovat myös suurikokoisia, ja haluaisin pyrkiä jalostamaan rotumääritelmän mukaisia bordercollieita.

Aloitin uroksen etsinnän jo reilusti yli vuosi sitten, noin kaksi vuotta ennen pentueen odotettua syntymää. Etsin urosta laajasti Euroopan maista, urosvaihtoehtoja tuli katseltua ainakin Saksasta, Briteistä, Hollannista, Norjasta, Ruotsista ja Tanskasta Suomen valikoiman lisäksi. Kyselin useista eri koirista niiden omistajilta, kasvattajilta, tutuilta ja puolitutuilta. Löysin Ruotsista mielestäni täydellisen urosehdokkaan, joka täytti lähes kaikki asettamani kriteerit, joten kävin tapaamassa sitä viime elokuussa Pohjois-Ruotsissa. Uros oli juuri sitä, mitä olin toivonut, ainoa este sen käytölle oli puuttuva geenitestitulos EAOD:n osalta. Tilasin sille MyDogDNA geenitestin ja otin näytteen samalla, kun kävin sitä tapaamassa. Testituloksen myötä sain kuitenkin haudata haaveet sen käytöstä, sillä uros osoittautui EAOD-kantajaksi. Onneksi lopulta löytyi Glen, ja jopa niinkin läheltä kuin Suomesta!

Olen nähnyt Glenin kahdesti tokon SM-kisoissa, ja näiden kertojen lisäksi kävimme Emman kanssa talvella katsomassa Gleniä Savonlinnassa tokotreenien merkeissä. Glenissä on samanlaista voimaa ja intensiivisyyttä, jota arvostan erittäin paljon Fisussa ja sen sisaruksissa. Glen tuo tietyllä tapaa mieleeni Fisun veljen Roiman. Glen on sähäkkä ja näyttävä liikkeissään, mutta siinä ei ole sellaista hermostuneisuutta tai ylikiihkeyttä, jota osalla nopeista bordercollieista on.

Glen täyttää kaikki tärkeimmät kriteerini Mankin urokselle. Glen on erittäin sosiaalinen, se on suorastaan syliin tunkevaa mallia oleva raju rakastaja. Glenin olkapäät on kuvattu terveiksi kasvuiässä ja aikuisena, eikä sen sisaruksissakaan ole tiedossa OC/OCD-sairaita. Glenin isä on jättänyt muutaman OCD-pennun, mutta sairauden esiintyvyys huomioiden sen pennuissa on kuitenkin keskimääräistä vähemmän sairaita (3/119, kun OC:n yleisyys bordercollieilla on arviolta 10-15% luokkaa). Glen on geenitestattu terveeksi EAOD:n ja kaikkien muidenkin bordercollieilla esiintyvien geenitestattavien sairauksien osalta. Glenin sukutaulusta ei löydy käytännössä yhtäkään 2000-luvun nimekkäistä eurooppalaisista/brittiläisistä muotiuroksista ja Mankin kanssa yhteisiä esivanhempia tulee ensimmäisen kerran vasta pentueen 6. sukupolvessa vastaan. Yhdistelmän sukusiitos 6 sukupolvella on 0,1% ja 12 sukupolvella 2%. Glenillä on erittäin hyvää näyttöä käyttöominaisuuksista, se on ollut hieno ja menestyksekäs kisakaveri niin tokossa kuin pk-lajeissakin. Glen on käynyt jonkun verran myös lampailla, ja sen lähisuvusta löytyy paimennuksessa hyvin menestyneitä koiria. Glenin lähisuvussa ei ole tiedossa olevia epilepsia- tai autoimmuunisairaustapauksia, ja jos esim. Glenin isä olisi periyttänyt suurissa määrin huonoa terveyttä, olisi se todennäköisesti tullut esiin sen jälkeläismäärässä. Glenillä on tasapainoinen rakenne ja kohtalaiset etukulmaukset. Ja tietysti plussana on myös omaa silmääni miellyttävä ulkonäkö, eli pystyt korvat, lyhyt karva ja tumma väritys.

Jalostusyhdistelmän valinnassa joudutaan aina tekemään joitakin kompromisseja, ja niin kävi myös Mankin pentueen suhteen. 100% kriteereihin sopivaa urosta ei löytynyt, ja jostain oli joustettava. Glenin suhteen joustoa oli tehtävä luustoterveydessä, koossa ja rauhallisuudessa. Glenillä on synnynnäinen ristiluun poikkeavuus, eli sen ristiluu koostuu kolmen nikaman sijaan neljästä nikamasta, ja lisäksi sillä on yksi ylimääräinen kylkiluu. Glenille itselleen nämä muutokset eivät aiheuta minkäänlaisia oireita, mutta LTV-muutosten periytymistapaa ei tunneta ja on tiedossa, että LTV1-tyypin koira voi periyttää myös muita LTV-muutostyyppejä. Ainakin collieilla ja whippeteillä esiintyy jossain määrin samanlaisia selkämuutoksia kuin Glenillä (LTV1 lausunto johtuen ristiluun neljännestä nikamasta eikä jakautuneesta keskiharjanteesta, ja VA1 lausunto johtuen ylimääräisestä kylkiluusta), ja näissä roduissa myös LTV1 VA1 kombolla varustettuja koiria on käytetty jonkin verran jalostukseen. Nämä LTV1 VA1 koirat eivät näytä periyttäneet vakavampia LTV-muutoksia sen enempää kuin muutoinkaan LTV1 koirat. Mankin selkä on kuvattu terveeksi eikä sen lähisuvussa ole tiedossa olevia LTV-muutoksia, mutta koska Manki on tuontikoira, on mahdollista, että sen sukulaisilla on selkämuutoksia, joista ei vain tiedetä. On siis olemassa riski, että Manki-Glen yhdistelmän pennuille tulee jonkin tyypin LTV-muutoksia. Selkämuutosten lisäksi Glen on luonteeltaan hieman vilkkaampi, kuin mitä Mankin urokselta alun perin toivoin. Sekä Manki että Glen ovat kuitenkin hyvähermoisia ja tasapainoisia koiria, joten uskon, että pentujen vilkkaus ja kiihkeys on hallittavissa. Pidän ensiarvoisen tärkeänä, että tästä yhdistelmästä syntyville pennuille opetetaan rauhoittuminen, niiden ei anneta sisätiloissa riehua tai hillua mielensä mukaan eikä niitä hetsata tai nostateta treeneissä. Ainoa kriteeri, johon Glen ei istu mitenkään päin, on pieni koko. Glen on nimittäin keskimääräistä suurempi uros, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Odotettavissa on siis vähintäänkin malinoissin kokoisia rajalassieita :) Suuren koon riskin vuoksi pyrin myymään etenkin urospennut ensisijaisesti toko- ja pk-harrastajille, agilitya ajatellen ne ovat todennäköisesti turhan suuria.

Kaiken kaikkiaan olen hyvin innoissani tästä yhdistelmästä, ja mikäli sopiva pentu syntyy, aion pitää itse pennun tästä pentueesta. Uskon, että Manki ja Glen sopivat hyvin toisilleen ja odotan niiden pennuista hyvällä moottorilla varustettuja monipuolisia harrastuskoiria.

Glenin kuvat (c) Heidi Ruuskanen